Mestis jatkui Helsingin IFK:n osalta sunnuntaina, kun Gimmojen viikon ainoassa pelissä nähtiin vieraita Oulusta. Kärpät Akatemia saapui Malmille taskussaan niukka 2-1 tappio JYP:ille lauantain pelistä.

IFK onnistui ensimmäisessä erässä tekemään kaksi maalia, joskin Kärppämaalissa Kati Asikainen venyi ottelun aikana useisiin huipputorjuntoihin. Toinen erä oli ottelun tasaisin kun Kärpät yritti saada Gimmojen etumatkaa kiinni. Torjunnat koko pelissä 19-60 kertoo kuitenkin, että IFK hallitsi peliä. Kun IFK:n maalissa Mila Houni pelasi nollapelin ja Gimmat onnistui kolmannessa erässä tekemään vielä kaksi maalia, niin lopputuloksella 4-0 Stadin Gimmat säilytti Mestiksen kärkipaikan.

IFK:n maalintekijöinä onnistuivat kapteeni Saara Suomikallio, Saara Niemi, Miressa Mäkelä ja Miisa Klemola.

– Emme ihan saaneet parastamme ulosmitattua tänään; kiireen tuntu oli koko ajan läsnä kiekollisessa pelissä ja tämä johti usein hätäisiin ratkaisuihin. Kärpät oli luisteleva ja taisteleva joukkue, joka pystyi hyvin rikkomaan peliämme. Pystyimme kuitenkin hyvin rytmittämään peliä neljän hyökkäyskentän voimin, joten saimme taas tärkeitä kokemuksia joukkueena, kommentoi päävalmentaja Saara Niemi peliä ottelun jälkeen.

Kolmen kotipelin jälkeen IFK matkaa ensi sunnuntaina Alavudelle, jossa peli APV:ta vastaan alkaa klo 16:00.