RANSKAN MAAJOUKKUEPUOLUSTAJA VAHVISTAA IFK:TA

Ranskan maajoukkueessa pelaava puolustaja Athena Locatelli, 28, vahvistaa IFK:n naisten joukkuetta loppukauden ajan. Locatelli saapui Suomeen keskiviikkona ja harjoitteli joukkueen kanssa torstaina. IFK-paidassa hänet nähdään ensi kertaa tulevana lauantaina Vaasassa kun Gimmat kohtaa Sportin klo 16:30 alkavassa ottelussa.

”Etsin joukkuetta viime keväänä MM-kisojen jälkeen ja samaan aikaan Ranskan maajoukkueelle tuttu valmentaja Saara Niemi etsi pelaajia Liigaan nousseeseen IFK:hon. Sovimme että tulen käymään kesällä Helsingissä. Kun tulin kesäkuussa käymään, kaikki tuntui tosi hyvältä, joukkuekaverit olivat mukavia ja halusin ehdottomasti tulla tänne pelaamaan. Loppukesästä minulle tuli kuitenkin työtarjous Ranskan valtiolta josta en voinut kieltäytyä ja jouduin perumaan tuloni IFK:hon”, hän kertaa kesän tapahtumia.

Locatelli pelasi kotikaupunkinsa Villard-de-Lans:in U20 miesten joukkueessa maan korkeimmalla sarjatasolla. ”Osallistuin naisten maajoukkueen tapahtumaan marraskuussa. En ollut omalla tasollani ja se sai minut miettimään omaa jatkoani jääkiekkoilijana. Päätin, että en halua jatkaa näin. Haluan keskittyä jääkiekkoon saadakseni takaisin oman suoritustasoni ja nauttia pelaamisesta jälleen. Lisäksi joukkuekaverini Emmanuelle Passard Ranskan maajoukkueesta on kertonut IFK:n onnistumisista kauden aikana”, hän kertaa.

”Olimme yhteydessä Saaran kanssa joulutauolla. Asiat etenivät ja nyt olen täällä”, hän hymyilee. ”Nyt haluan keskittyä jääkiekon pelaamiseen ja nostaa tasoani paitsi IFK:ta mutta myös tulevia olympiakarsintoja ajatellen. Naisten jääkiekko on hyvällä tasolla Suomessa ja IFK:ssa. Kuten viime kevätkin osoitti niin Suomi on maailman kolmen parhaan joukossa. Haluan oppia mahdollisimman paljon uutta. On mahtavaa olla täällä!”, hän päättää.

IFK:n päävalmentaja Saara Niemi näkee Locatellin arvon joukkueelle erityisesti kokemuksen tuojana. ”Athena on pelannut uransa aikana kymmenet arvokisat, joten hän tuo pudotuspelien kynnyksellä arvokasta kokemusta joukkueeseen.”

LUE UUTINEN HIFK.FI-SIVUSTOLTA