Kiekko-Espoo – HIFK 2 – 0 (0-0, 0-0, 2-0)

Kauden ensimmäinen paikallismatsi pelattiin perjantaina 15.10. kun HIFK saapui Kiekko Espoon vieraaksi Tapiolaan. Molemmilla joukkueilla oli takana kahdeksan ottelua, joista täydet kahdeksan tyylipuhdasta voittoa, joten paikallisotteluun lähdettiin latautuneissa tunnelmissa.

Maaliton ensimmäinen erä pelattiin Espoon paineen alla, mutta Gimmat pitivät pintansa ja toiseen erään lähdettiin 0 – 0 tasatilanteesta. Torjunnat ensimmäisessä erässä: K-Espoon Tiia Pajarinen 6 ja HIFK:n Iina Kuusela 16.

Toisen erän puolivälin ja vierasjoukkueen hylätyn maalin jälkimainingeissä, HIFK otti pari perättäistä jäähyä, joista selvittiin tehokkaan puolustus- ja maalivahtipelin ansiosta. Viimeiseen erään siirryttiin pelin ollessa edelleen lukemissa 0 – 0. Toisen erän torjunnat: K-Espoo Pajarinen 6 ja HIFK Kuusela 21.

Kolmannessa erässä, ajassa 49:10 kotijoukkue siirtyi Emilia Vesan maalilla 1 – 0 johtoon. Vajaa pari minuuttia tästä Elisa Holopainen maalasi ylivoimalla 2-0-lukemat kotijoukkueelle. Erän lopussa otettu HIFK:n aikalisä ei tuottanut haluttua tulosta, eikä peliä saatu käännettyä loppukiriin. Kovasta yrityksestä huolimatta pisteet jäivät perjantaina Espooseen. Kolmannen erän torjunnat: K-Espoo Pajarinen 7 ja HIFK Kuusela 12.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Kiekko-Espoon Elisa Holopainen ja HIFK:n Iina Kuusela.

Maalivahtien torjunnat:
Kiekko-Espoo: Tiia Pajarinen 6 + 6 + 7 = 19
HIFK: Iina Kuusela 16 + 21 + 12 = 49

Tilastot

Seuraava Gimmojen kotiottelu pelataan sunnuntaina 24.10. klo 15:00 kun vieraaksi saapuu RoKi.
Liput ennakkoon Ticketmasterista tai ovelta.