Kiekko-Espoo – HIFK 3 – 0 (2-0, 0-0, 1-0)


Finaalisarja avattiin Espoon Tapiolassa sinisissä merkeissä. Kiekko-Espoo tuli vauhdilla peliin kotihallissaan reilun neljän sadan katsojan silmien edessä. Espoolaiset tekivät ensimmäiseen erään kaksi maalia ja Gimmat heräsivät kunnolla vasta toiseen erään. IFK onnistui luomaan maalipaikkoja toisessa ja kolmannessa erässä, mutta kiekkoa ei saatu kertaakaan espoolaismaaliin. Gimmojen Miia Vainiolle kertyi kahdessa viimeisessä erässä yhteensä 11 torjuntaa, kun samassa ajassa vastapäädyssä torjuntoja kertyi 27 kappaletta.

Ensimmäinen ottelu on nyt takana päin, ajatukset nollattava ja katse suunnattava eteenpäin kohti pieniä asioita. Toiseen finaaliotteluun on lähdettävä vaihto kerrallaan ja viimeistelyyn tuotava huolellisuutta. Pelikamat saadaan kuivatettua ennen kuin kiekko tipahtaa jäähän sunnuntaina Pirkkolassa kello 15:00.

Osta liput sunnuntain matsiin

Kuva: Alise Harju