TIUKKAA TAISTELUA HÄMEENLINNASSA

HPK Kiekkonaiset – IFK 3 – 2 (1-0, 1-1, 1-1)

Sunnuntaina Hämeenlinnassa Stadin Gimmat kohtasi HPK:n joukkueen. Edellispäivän Raaseporissa pelatun voitokkaan TPS-pelin jälkeen Gimmojen kokoonpanoon ei tullut kuin yksi muutos kun nuori Sara Suhonen korvasi ykköskentän laidalla kokeneen Fanny Jalosen.

Maalinteon ottelussa aloitti HPK ja Julia Liikala ajassa 12:18. Osuma jäi ensimmäisen erän ainoaksi. Maalivahtien torjunnat erässä HPK Salla Sivula 4 ja IFK Kiia Lahtinen 12.

Ottelun toisessa erässä HPK kasvatti johtonsa Riikka Norosen maalilla tilanteeseen 2-0, kunnes IFK onnistui ensi kerran. Ajassa 28:22 maalintekijänä Anni Pere ja syöttäjinä Nenna Mehtonen sekä Raaseporissa kahden maalin iltaa viettänyt Henni Virtanen. Toinen erä oli Gimmoilta ensimmäistä aktiivisempi, ja Sivulalle kirjattiin erässä 8 torjuntaa. Gimmojen maalilla Kiia Lahtinen venyi erässä 14:sta torjuntaan.

Kolmannen erän alussa Gimmat onnistuvat toistamiseen maalinteossa Miressa Mäkelän toimesta kellon pysähtyessä aikaan 42:26. 2-2-tasatilanteessa ehdittiin edetä reilut pari minuuttia, kunnes HPK onnistui. Annina Kaitala iski kiekon Lahtisen taakse ajassa 44:57. Tämän jälkeen erä jatkui HPK:n hallitessa kenttätapahtumia. Ottelu keskeytyi ajassa 54:13 tapahtuneen loukkaantumiseen johtaneen laitatilanteen seurauksena, jonka jälkeen joukkueet päättivät harjoitusottelun yhteisymmärryksessä. Näin ollen ottelun lopputulokseksi jäi sillä hetkellä taululla ollut 3-2. Kolmannen erän torjunnat Sivula 1 ja Lahtinen 12.

Jäähyminuutit ottelussa HPK 4 x 2min + OR ja IFK 2 x 2min.

Pistenaiset:
Miressa Mäkelä 1 + 0 = 1
Anni Pere 1 + 0 = 1
Nenna Mehtonen 0 + 1 = 1
Henni Virtanen 0 + 1 = 1

Maalivahdit:
HPK Salla Sivula 4 + 8 + 1 = 13
IFK Kiia Lahtinen 12 + 14 + 12 =38

Stadin Gimmojen harjoitusottelu sunnuntaina 30.8. on peruttu. Joukkue nähdään tositoimissa seuraavan kerran Naisten Liigan avauksessa lauantaina 5.9. klo 15:30 alkaen Malmilla. Otteluliput ja kausikortit tulevat lähipäivinä online-myyntiin.