KUORTANE – HIFK 0 – 6 (0-5, 0-1, 0-0)

Voiton eilen Kärpistä ottanut Stadin Gimmojen joukkue jatkoi pelireissuaan tänään Kuortaneella. Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä oli 7 minuutin kohdalla syntynyt HIFK:n avausmaali, tekijänä Veera Huotari. Huotari unohtui yksin Kuortaneen maalin edustalle ja harhautti Kuortaneen maalia vartioineen Venla Variksen tyylillä; 0-1. Syöttäjinä Anni Pere ja Johanna Kemppainen. 38 sekuntia myöhemmin Michaela Pejzlova siirsi HIFK:n 0-2-johtoon Huotarin vapauttavasta syötöstä. Tämän jälkeen Kuortaneelle tuomittiin kaksi peräkkäistä jäähyä, joiden aikana HIFK rankaisi ylivoimamaalin muodossa. Ajassa 09:33 tekijänä maalinedustalta irtokiekosta Kemppainen, syöttäjät Emilia Vesa ja Siiri Yrjölä. Gimmojen neljäs maali syntyi ajassa 13:10. Tekijänä Julia Liikala, joka ohjasi Pejzlovan syötön Kuortaneen maaliin. Toisena syöttäjänä puolustaja Olivia Kylliäinen. Tämän jälkeen HIFK selvitti alivoiman, mutta onnistui vielä viidennen kerran erän viimeisellä minuutilla. Tekijänä toistamiseen Huotari, syöttäjät Athéna Locatelli ja Yrjölä. Erä päättyy lukemiin 0-5. Torjunnat Kuortane Varis 14 ja HIFK Kiia Lahtinen viisi.

Toisessa erässä HIFK teki kuudennen maalin ajassa 23:40. Tekijänä jälleen maalinedusohjurista Liikala, syöttäjinä Mikaela Saukkonen ja Clara Rozier. Tämän jälkeen IFK:lle tuomitaan erässä kaksi jäähyä mutta kummastakaan Kuortane ei onnistunut. Peli kahden erän jälkeen 0-6. Torjunnat Varis 7 ja Lahtinen 2.

Kolmas erä on jäähyjen sävyttämä, eikä lisämaaleja enää synny. Gimmat voittaa lukemin 0-6 ja vie kuusi pistettä Stadiin. Torjunnat erässä Varis 12 ja Lahtinen 10.

HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi niputti Gimmojen voittoisan viikonlopun. – Tosi kiva kun saimme olla joukkueen kanssa reissun päällä ja viettää aikaa yhdessä pelien ympärillä. Viikonlopun teemana oli saada oma peli-identiteetti esiin ja hyödyntää omia vahvuuksia. Hyökkäyspelissä saatiinkin hienosti onnistumisia. Olen iloinen etenkin Iina Kuuselan paluusta ja mainittava myös tänään 2 + 1 tehot iskenyt Veera Huotari. Energinen startti kaiken kaikkiaan joukkueelta josta on hyvä jatkaa eteenpäin, hän päättää.

Torjunnat:
Kuortane Venla Varis 14 + 7 + 12 = 33
HIFK Kiia Lahtinen 5 + 2 + 10 = 17

Pisteet:
Veera Huotari 2 + 1 = 3
Julia Liikala 2 + 0 = 2
Johanna Kemppainen 1 + 1 = 2
Michaela Pejzlova 1 + 1 = 2
Siiri Yrjölä 0 + 2 = 2
Anni Pere 0 + 1 = 1
Emilia Vesa 0 + 1 = 1
Olivia Kylliäinen 0 + 1 = 1
Athena Locatelli 0 + 1 = 1
Mikaela Saukkonen 0 + 1 = 1