HIFK – Lukko 7 – 0 (1-0, 4-0, 2-0)

Eilen voiton Tampereelta kotiin tuonut Gimmojen joukkue luisteli tänään vuoden viimeiseen kotiotteluun sarjapelien osalta Pirkkolassa. Ottelun ensimmäinen erä oli IFK:n hallintaa, vaikka maalit olivat tiukassa. IFK sai yhden jäähyn ja Lukko kaksi, josta jälkimmäinen oli henkilökohtainen rangaistus. Erän lopulla ajassa 18:41 nähtiin ottelun avausmaali Anni Peren toimesta. Hienon esityön osumaan teki 17-vuotias Nellie Karlberg, joka on pelannut ennakkoluulottomasti ja yritteliäästi jokaisessa Naisten Liiga-ottelussa missä on ollut mukana. Torjunnat erässä HIFK Lumi Jääskeläinen 2 ja Lukko Katriina Saarenmaa 10.

Toisessa erässä IFK:lla olikin sitten jo aivan eri tahti. Ajassa 20:49 Siiri Yrjölä ohjasi kiekon sisään Johanna Kemppaisen ja Eveliina Kitulan syötöistä. Reilun minuutin päästä Clara Rozier pääsi läpiajoon Athéna Locatellin syötöstä, harhautti Saarenmaan taitavasti ja vei Gimmat 3-0-johtoon. Ajassa 28:25 Yrjölä onnistui toistamiseen ja iski Gimmat 4-0-johtoon upealla laukauksella Rozierin syötöstä. Erän viimeisellä minuutilla Kemppainen nousi maalille ja iski Rozierin laukauksen maalin perukoille, 5-0. Erä päättyi näihin lukemiin. Torjunnat Jääskeläinen 8 ja Saarenmaa 19.

Kolmannessa erässä IFK jatkoi hyvää ja vapautunutta virettään. Erän alun jäähy hoidettiin kunnialla ja ajassa 47:41 Nenna Mehtonen nousi maalintekoon. Upea ylänurkkaveto oli Mehtosta parhaimmillaan ja maalinjälkeinen tuuletus kertoi osuman tärkeydestä. Esityön maaliin tekivät hienon backhand-syötön antanut pakkipari Mikaela Saukkonen ja Kitula. Minuutti edellisestä ja kiekko oli Saarenmaan takana seitsemännen kerran. Maalintekijänä jälleen mainiolla ajoituksella maalille ajanut Kemppainen. Syötön maaliin antoi lähes koko hyökkäysalueen kunniakierroksen kiekon kanssa tehnyt ja oivan pelivireen viime matseihin löytänyt Rozier. Ottelun viimeisen viiden minuutin aikana Lukolle tuomittiin vielä jäähy mutta IFK ei enää onnistunut tekemään lisää maaleja. Ottelu päättyi lukemiin 7-0 ja Gimmojen maalilla pelannut Lumi Jääskeläinen torjui nollapelin 12 torjunnalla. Torjunnat viimeisessä erässä Jääskeläinen 2 ja Saarenmaa 14. Gimmoille kolme pistettä syyskauden viimeisestä ottelusta.

Kotiketju-pelaajiksi ottelussa nimettiin Siiri Yrjölä, Clara Rozier, Eveliina Kitula, Johanna Kemppainen ja Mikaela Saukkonen. HIFK:n parhaana pelaajana palkittiin Siiri Yrjölä ja Lukon parhaana Maija Koski. HIFK:n pelaajista Suomen Urheiluhierojaopiston Raskaan Työn Raataja-palkinnolla palkittiin Johanna Kemppainen.

Ensi viikolla osa Gimmojen pelaajista edustaa maajoukkueitaan kansainvälisissä peleissä. Tulevana lauantaina 17.12. IFK pelaa jenkkiläistä Augsbury Universityn joukkuetta vastaan harjoitusottelun klo 13:30 alkaen Pirkkolassa. Otteluun on vapaa pääsy.

Gimmat haluaa osoittaa kiitoksensa kaikille faneille ja seuraajille syyskaudesta. Hyvää Joulua ja näkemisiin ensi vuoden puolella!

Pisteet:
Clara Rozier 1 + 3 = 4
Johanna Kemppainen 2 + 1 = 3
Siiri Yrjölä 2 + 0 = 2
Eveliina Kitula 0 + 2 = 2
Nenna Mehtonen 1 + 0 = 1
Anni Pere 1 + 0 = 1
Nellie Karlberg 0 + 1 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Mikaela Saukkonen 0 + 1 = 1

Maalivahdit:
HIFK Lumi Jääskeläinen 2 + 8 + 2 = 12
Lukko Katriina Saarenmaa 10 + 19 + 14 = 43