Helsingin IFK naisten edustusjoukkue varmisti paikan Naisten Liigan karsintasarjassa viikonloppuna kun se kaatoi Jypin niin kotona Malmilla kuin vieraspelissä Jyväskylässä. Samalla Stadin Gimmat varmistivat Mestiksen voiton.

Lauantain kotipelissä Stadin Gimmojen peliote oli ensimmäisestä erästä lähtien hermostunut ja niinpä JYP menikin ensimmäisessä erässä alivoimalla 0-1 johtoon. IFK ei päässyt ihan omalle tasolleen ja vieraat menivät jo 0-2 johtoon kolmannessa erässä. Gimmojen loppukiri viimeisellä kuudella minuutilla tuotti kavennuksen ja lopulta tasoituksen reilu minuutti ennen loppua IFK:n pelatessa kuudella kenttäpelaajalla. Molemmat maalit ykköskentän sentterin Mia Heikurin lavasta. Jatkoajalla puolustaja Sanna Kolehmainen ratkaisi kaksi pistettä Stadiin näyttävällä jatkoaikamaalillaan.

Sunnuntaina Jyväskylässä IFK jatkoi siitä mihin lauantaina jäi, ensimmäisessä erässä kaksi maalia ja toisen erän hurja myllytys tuotti vielä yhden ylivoimamaalin. Kolmannessa erässä IFK lähti liikaa varmistelemaan voittoaan ja passivoitumisen jälkeen JYP pääsi ylivoimalla kaventamaan lopputilanteeksi 1-3. Maalinmakuun pääsivät Henni Virtanen kahdella osumalla sekä Fanny Jalonen.

Viikonlopun saldona 5 pistettä, mikä varmisti Stadiin Mestiksen mestaruuden ja paikan Naisten Liigan karsintasarjassa. Karsinnassa vastaan tulee Liigan alemman loppusarjan kaksi viimeistä joukkuetta KJT Haukat ja Lukko. Mestiksen toinen Liigan karsintasarjaan pääsevä joukkue selviää ensi viikonloppuna.

– Tähän viikonloppuun lähdettäessä joukkueella oli selvä tavoite ja siihen päästiin, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Mitään ei kuitenkaan saatu ilmaiseksi vaan JYP laittoi joukkueemme sopivasti koville. Flunssa-aalto iski viikolla ja pääsimme harjoittelemaan vain parin kentän voimin. Nyt meillä on kuitenkin kolme viikkoa aikaa valmistautua kohti kauden päätavoitettamme. Hieno kiekkokevät tulossa, tiivisti päävalmentaja Saara Niemi paluumatkan tunnelmia.

Tulevana viikonloppuna Gimmat pelaa kaksi viimeistä Mestiottelua, ensin Oulussa lauantaina Kärpät Akatemiaa vastaan ja sunnuntaina Kokkolassa Hermestä vastaan.

Liigakarsinnat alkavat lauantaina 23.2