IFK – KALPA  2 – 1 (0-0, 2-1, 0-0)

 

IFK:n naisten vastustajaksi tämän viikonlopun ainoaan otteluun saapui sarjakakkonen KalPa. Edellisen kerran joukkueet olivat kohdanneet toisensa marraskuussa. Ottelun ensimmäisessä erässä IFK halusi selvästi kuskin paikalle. Puolustettiin uhrautuvaisesti joukkueena ja hyökättiin kun oli paikka. Erän puolivälin jälkeen IFK:lle siunaantui paikka ottelun avausmaaliin KalPa:n jäähyn aikana. Hyvistä yrityksistä huolimatta maali jäi vielä syntymättä. Kun molemmat maalivahdit pelasivat erän hyvin, jäi ottelun avausmaali vielä odottamaan. Torjunnat IFK:n Kiia Lahtinen 8 ja KalPa:n Tiina Ranne 15.

Toinen erä alkoi kotijoukkueen kannalta hienosti kun ajassa 22:44 IFK onnistui. Maalintekijänä Emmanuelle Passard, syöttäjinä ketjukaverit Emmi Juusela ja Johanna Kemppainen. Vajaa minuutti maalista ja IFK sai jäähyn. Gimmat onnistui hoitamaan jäähyn, mutta hetkeä myöhemmin siniviivalta heitetty veto kimposi tolpasta Lahtisen kautta maaliin ja peli tasan 1-1 ajassa 25:36. Maalintekijänä Elisa Holopainen. Reilu kolmen minuuttia ennen erän päättymistä Holopainen karkaa läpiajoon, mutta Gimmojen maalilla hienosti torjunut Lahtinen torjuu yrityksen. Ajassa 37:54 IFK siirtyy 2-1-johtoon Michaela Pejzlovan upealla läpiajomaalilla. Osumaa edelsi Anni Hietaharjun ja Olivia Kylliäisen hieno yhteistyö. Maali oli IFK:n 100:s tehty maali tällä kaudella ja koko Naisten Liigan pistepörssiä johtavan Pejzlovan seitsemäs Naisten Liigan ylemmässä jatkosarjassa. Toinen erä päättyi lukemiin 2-1. Torjunnat IFK Lahtinen 15 ja KalPa:n Ranne 11.

Kolmannessa erässä kova taistelu jatkui. Molemmat joukkueet esittivät vauhdikasta peliä ja tilanteita rakenneltiin päästä päähän. Kun molemmissa päissä hyvin torjuneet maalivahdit nollasivat maalintekoyritykset, jäi kolmannen erän päätyttyä taululle lukemat 2-1 ja IFK:lle ottelusta tärkeät kolme pistettä. Voiton myötä IFK vankisti asemiaan kärkikolmikossa ennen 3. maaliskuuta alkavia Playoff-pelejä. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä IFK:n Lahtinen 7 ja KalPa:n Ranne 12.

IFK:n parhaana pelaajana palkittiin Kiia Lahtinen ja KalPa:lta Tiina Ranne.

Gimmojen voiton takuunainen Lahtinen kommentoi ottelua. – Oli hyvä fiilis pelata. Kopissa puhutut asiat toteutui pelissä ja puolustus toimi hyvin niin itselleni ei pahempia tilanteita tullut. Avainasia oli tiivis puolustuspelaaminen.

Pistenaiset:
Michaela Pejzlova 1 + 0 = 1
Emmanuelle Passard 1 + 0 = 1
Anni Hietaharju 0 + 1 = 1
Emmi Juusela 0 + 1 = 1
Johanna Kemppainen 0 + 1 = 1
Olivia Kylliäinen 0 + 1 = 1

Maalivahdit:
Kiia Lahtinen IFK 8 + 15 + 7 = 30
Tiina Ranne KalPa 15 + 11 + 12 = 38 (Poissa maalilta: 58:36-60:00)

Stadin Gimmojen seuraava ottelu pelataan lauantaina 20.2. Kuopiossa KalPa:a vastaan ja seuraava kotiottelu sunnuntaina 21.2. Kiekko-Espoota vastaan Malmilla. Seuraa Gimmoja Ruudun välityksellä!