21.3.2026 HPK – HIFK 5 – 1 (2-0, 1-1, 2-0)

Lauantai-iltapäivän ottelun alku oli painajaismainen IFK:n kannalta. Vain neljäntoita pelatun sekunnin jälkeen HPK rankaisi Gimmojen virheestä. HIFK:lla oli lukuisia tilanteita erän aikana, mutta viimeistely jäi vajaavaiseksi.

Toisessa erässä HPK pääsi vielä tekemään kolmannen maalinsa siniviivalaukauksella ruuhkan läpi ennen kuin Gimmat saivat toivon kipinän herätettyä. Emma Lappalaisen tarkka laukaus etukulmasta ylivoimalla oli vastustamaton ja näin viimeiseen erään lähdettiin kahden maalin takaa-ajossa.

Viimeisessä erässä HPK onnistui tukkimaan IFK:n yritykset eikä ylivoimapelilläkään saatu maalia syntymään. Hämeenlinnalaiset onnistuivat vielä kahdesti tekemällä maalit tyhjiin.

Seuraava kohtaaminen on jo huomenna Pirkkolassa, jossa Gimmoilla on pakkovoiton paikka, mikäli mielivät kohti finaaleja.

 

Tehopisteet:

Emma Lappalainen 1 + 0 = 1

Heidi Holmberg 0 + 1 = 1

Sara Suhonen 0 + 1 = 1

 

MV Lilli Packalén 16 torjuntaa

 

 

 

Kuvat: Jarno Vilén