HIFK – HPK 5 – 2 (2-1, 2-0, 1-1)

Gimmat kohtasi HPK:n kotijäällä Pirkkolassa. Edellinen kohtaaminen oli pari viikkoa sitten ja siinä ”Kerho” nappasi 5-4-voiton. Ajassa 03:04 Gimmat onnistui jo ensimmäisen kerran, kun Johanna Kemppainen rikkoi kuparisen HPK:n maalia vartioineen Salla Sivulan takana. Syöttäjät Erica Korhonen ja Athéna Locatelli. Ajassa 08:19 seurasi lisää, kun Gimmojen pisteykkönen Michaela Pejzlova teki 2-0-maalin Julia Liikalan ja Clara Rozierin syötöistä. Noin puoli minuuttia edellisestä ja HPK:n Karolina Erbanova kavensi lukemiksi 2-1. Nämä lukemat jäivät voimaan erän jälkeen. Torjunnat HIFK Kiia Lahtinen 4 ja HPK Sivula 11.

Toisessa erässä Naisten Liigan Lokakuun Kuukauden pelaajaksi valittu Liikala iski ensimmäisensä tähän otteluun ja siirsi Gimmat 3-1-johtoon. Syöttäjinä Rozier ja Pejzlova, kellossa aikaa kulunut 24:29. Tämän jälkeen seuraavaa tilastomerkintää saatiin odottaa aina erän viimeiselle minuutille saakka. Puolustaja Mikaela Saukkosen mailasta syntyi Gimmojen neljäs maali, syöttäjinä pakkipari Olivia Kylliäinen ja toisena syöttäjänä Kemppainen. Torjunnat erässä Lahtinen 4 ja Sivula 10.

Ottelun kolmannen erän alkupuoli toi vielä jännitystä peliin. HIFK:n jäähyn aikana HPK tuo Erbanovan toisella maalilla vieraat kahden maalin päähän. Ajassa 53:20 HPK:lle tuomittiin jäähy ja IFK otti aikalisän. Ylivoimakuvio tuotti tulosta, kun kellon lyödessä 53:53 Liikala nosti kiekon yli Sivulan Pejzlovan ja Emilia Vesan syötöistä. Lukemat 5-2. Nämä jäivät ottelun loppunumeroiksi ja Gimmoille kolmen pisteen kotivoitto. Torjunnat viimeisessä erässä Lahtinen 6 ja Sivula 11.

Ottelun Kotiketju-tähtiä saivat Athéna Locatelli, Michaela Pejzlova, Johanna Kemppainen, Julia Liikala ja Mikaela Saukkonen. Parhaina pelaajina palkittiin HIFK:n Johanna Kemppainen ja HPK:sta Karolina Erbanova. Raskaan työn raatajana palkittiin Mikaela Saukkonen.

Pisteet: 
Julia Liikala 2 + 1 = 3
Michaela Pejzlova 1 + 2 = 3
Johanna Kemppainen 1 + 1 = 2
Clara Rozier 0 + 2 = 2
Mikaela Saukkonen 1 + 0 = 1
Erica Korhonen 0 + 1 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Olivia Kylliäinen 0 + 1 = 1
Emilia Vesa 0 + 1 = 1

Torjunnat: 
HIFK Kiia Lahtinen 4 + 4 + 6 = 14
HPK Salla Sivula 11 + 10 + 11 = 32