APV vastaantulijana kotikaukalossaan

APV – IFK (0-1, 0-3, 0-1)

Rovaniemeltä sunnuntaiksi Pohjanmaalle matkustanut Stadin Gimmat oli palautunut hyvin edellisen päivän RoKi-ottelusta ja aloitti ottelun APV:ta vastaan pirteästi. Jo puolentoista minuutin kohdalla APV sai jäähyn, jonka IFK kuittasi nopeasti. Tyttöleijonien riveissä vuoden alun U18 MM-kisoissa pelannut IFK puolustaja Krista Parkkonen iski kiekon APV:n maalilla torjuneen Riina Valkaman selän taakse; 0-1. Syöttäjiksi ylivoimaosumaan merkittiin pakkipari Caroline Shaunessy sekä Emmanuelle Passard. Muita osumia ensimmäisessä erässä ei nähty. IFK:n maalissa pelannut Lumi Jääskeläinen selvisi erästä kahdeksalla torjunnalla kun virkasisko Valkama torjui toisessa päässä jopa 19 laukausta.

Toinen erä oli selkeästi IFK:n. Gimmojen maalisaraketta kaunisteli ensin Emmi Juusela joka taisteli kiekon maaliin muutaman irtokiekon jälkeen. Syöttäjänä osumassa Nenna Mehtonen. Seuraavassa osumassa kauden aikana runsaasti myös puolustajan paikalla pelannut mutta tänään hyökkääjäksi palannut Hilma Kokkoniemi sai vapauttavan syötön Ida Pasaselta hyökkäyssiniselle ja tinttasi bravuurinsa yläkulmaan. Toisena syöttäjänä osumassa Veronika Lorencova. Erän kolmannessa osumassa asialla oli jälleen maalinteosta innostunut Kokkoniemi. Anni Peren kautta ohjautunut kiekko päästi Kokkoniemen vastakkain Valkaman kanssa; 0-4. Kumpikin joukkue kärsi erässä vielä kaksiminuuttiset mutta lisämaaleja ei nähty. Torjunnat Jääskeläinen seitsemän ja Valkama 12.

Kolmannessa erässä Gimmat tappoivat kaksi jäähyä ja hyödynsivät yhden. Ajassa 53:02 Veronika Lorencova iski ensi kertaa tällä kaudella kiekon maaliin ylivoimalla Karoliina Rantamäen ja Shaunessyn syötöistä. Tämä jäikin ottelun viimeiseksi osumaksi ja pisteet Stadiin lukemin 0-5. Torjunnat Jääskeläinen kahdeksan ja Valkama 11.

IFK:n parhaana pelaajana ottelussa palkittiin kaksi maalia viimeistellyt Hilma Kokkoniemi ja APV:n maalissa 42 kertaa torjunut Riina Valkama.

Pistenaiset:
Hilma Kokkoniemi 2 + 0 = 2
Veronika Lorencova 1 +1 = 2
Caroline Shaunessy 0 + 2 = 2
Emmi Juusela 1 + 0 = 1
Krista Parkkonen 1 + 0 = 1
Nenna Mehtonen 0 + 1 = 1
Ida Pasanen 0 + 1 = 1
Emmanuelle Passard 0 + 1 = 1
Anni Pere 0 + 1 = 1
Karoliina Rantamäki 0 + 1 = 1

Maalivahdit:
Riina Valkama RoKi 19 + 12 + 11 = 42
Lumi Jääskeläinen HIFK 8 + 7 + 8 = 23

IFK:n seuraava ottelu pelataan TPS:aa vastaan ensi lauantaina 18.1. Nordiksella heti miesten IFK – Tappara-ottelun jälkeen (noin klo 17:40 alkaen). Ottelussa tavoitellaan Naisten Liigan yleisöennätystä. Otteluun on vapaa sisäänpääsy (klo 17:15 alkaen).