13.10.2024 KalPa – HIFK 1 – 6 (0-2, 1-3, 0-1)

Gimmat saapuivat KalPan vieraaksi legendaariseen Niiralan monttuun, jossa kuopiolaiset olivat edellisenä päivänä kärsineet kirvelevän tappion Kiekko-Espoolle. Odotuksissa oli tiukka kamppailu. HIFK:hon siskonsa kanssa tälle kaudelle liittynyt Emma Lappalainen on hyvin asettunut joukkueeseen: “olen sopeutunut stadiin hyvin. Arki on ollut samanlaista kuin Rovaniemelläkin, joten sopeutuminen oli melko helppoa”.

Gimmat tuli otteluun kovalla otteella. Ensimmäisen erän onnistumisia oli maalien muodossa Nellie Karlbergin ja Emmi Juuselan osumat. Lappalainen oli tyytyväinen tekemiseen: ”joukkueen peli oli tänään vahvaa kaikkien osalta. Luisteltiin kovaa ja pystyttiin tekemään paikoista maaleja”.

Toisessa erässä HIFK pommitti ottelun puoliväliin mennessä kaksi lisämaalia Pauliina Salosen ja Julia Kuhdan hienoilla suorituksilla. Kuopiolaiset vaihtoivat maalivahtiaan, mutta sekään ei riittänyt, Veera Huotari vei vierasjoukkueen jo viiden maalin johtoon, ennen kuin kuopiolaiset saivat maalitilinsä auki. Loppunumerot viimeisteli Juusela kolmannessa erässä.

Ottelun yksi huikeimmista suorituksista oli Lappalaisen toisen erän yksilösuoritus, jossa hän vei KalPa:n pakkia kuin litran mittaa ja lopuksi vielä yritti tehdä maalia jalkojensa välistä. Vaikka kiekko ei uponnutkaan maaliin, Lappalainen naureskeli iloisesti suoritustaan. “Henkilökohtaisesti olen pystynyt parantamaan omaa tekemistä nousujohteisesti peli peliltä. Alkuun oli vähän vaikeaa, kun oli paljon uutta opeteltavaa muun mussa pelitapojen suhteen. Nyt peli tuntuu jo paljon luontevammalta ja pelaaminen on itsevarmempaa. Loppukaudelta voi odottaa rohkeampaa pelaamista kiekolla sekä lisää maaleja”, hän tiivisti tunnelmat loppuvihellyksen jälkeen.

Tehopisteet:
Olivia Kylliäinen 0 + 4 = 4
Emmi Juusela 2 + 1 = 3
Veera Huotari 1 + 1 = 2
Nellie Karlberg 1 + 0 = 1
Pauliina Salonen 1 + 0 = 1
Julia Kuhta 1 + 0 = 1
Johanna Kemppainen 0 + 1 = 1
Anni Pere 0 + 1 = 1
Sehana Galbrun 0 + 1 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Ilona Palin 0 + 1 = 1

MV Miia Vainio 14 torjuntaa

Kuva: Alise Harju @alisepics