18.01.2025 HPK – HIFK 2 – 3 (0-2, 0-1, 2-0)

Stadin Gimmat suuntasivat kolmostietä 100 kilometriä pohjoiseen kevätpuolen ensimmäiseen koitokseen. Ensimmäinen maali nähtiin, kun Ilona Palin sai kiekon ja kääntyi vastahyökkäykseen. Palin sai siirrettyä kiekon kolmen HPK-pelaajan ahdisteluista huolimatta Pauliina Salosen eteen, joka laukoi kiekon sydämensä kyllyydestä maalin perukoille. Erätauolle lähdettiin stadilaisten kahden maalin johdossa. Anni Pere pääsi jäähyaitiosta rangaistuksen jälkeen suoraan hyökkäykseen ja toimitti kiekon Johanna Kemppaiselle, jonka napakka rannelaukaus yllätti hämeenlinnalaismaalivahti Anni Keisalan.

Toisessa erässä vierailijat siirtyivät jo kolmen maalin karkumatkalle, Erica Korhonen karvasi kiekon itselleen ja syötti maalin eteen yksin jääneelle Heidi Holmbergille, joka löi kiekon ykkösellä sisään. Syöttöpisteen kerännyt Korhonen oli innoissaan paluusta tositoimiin, “peli tuntui hyvältä ja nopeatempoiselta, oli kiva päästä taas pelaamaan tauon jälkeen joukkueena ja valmistauduttiin peliin hyvällä treeniviikolla”.

HPK:n kiri alkoi kolmannessa erässä. Hämeenlinnalaiset onnistuivat koko erän aikana valtavalla vyörytyksellä kuromaan maalin päähän, mutta tasoihin he eivät peliä saaneet. “Ekat erät oli meiltä vahvimmat ja saimme siinä tehtyä tarvittavat maalit voittoon, taistelimme hyvin vikan erän vaikka Hpk pääsi kaventamaan 2-3”, Korhonen kuvaili ylpeänä täyden pistepotin napannutta joukkuettaan. Hän oli muutenkin erittäin luottavaisissa tunnelmissa, “kevään osalta on tosi positiiviset fiilikset. Joukkue on kauden aikana kasvanut paljon ja ollaan saatu hyvä yhteishenki joka kantaa varmasti pitkälle”.

Tehopisteet:
Pauliina Salonen 1 + 0 = 1
Johanna Kemppainen 1 + 0 = 1
Heidi Holmberg 1 + 0 = 1
Ilona Palin 0 + 1 = 1
Emmi Juusela 0 + 1 = 1
Anni Pere 0 + 1 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Erica Korhonen 0 + 1 = 1

MV Miia Vainio 25 torjuntaa

Kuva: Alise Harju