TPS – IFK 3 – 4 ja. (1-1, 0-2, 2-0, 0-1)

Stadin Gimmat matkasivat keskiviikkoillaksi Turun Kupittaalle kohtaamaan viime viikonlopun suurimman yllätyksen Naisten Liigassa tehneen Palloseuran. Oulussa Kärpät voittanut turkulaisryhmä oli latautunut stadilaisten kohtaamiseen. Otteluun toi lisälatausta myös se, että IFK:n ranskalaispelaajilla oli ensi kertaa mahdollisuus pelata maannaisiaan vastaan Naisten Liigassa. Turkulaisjoukkueessa ensimmäistä kauttaan pelaavat Lara Escudero ja Estelle Duvin ovat IFK:n ranskalaispelaajien tavoin tehneet Liigassa tähän mennessä hyvää jälkeä ja olivat ennen ottelua Liigan pistepörssissä parhaina TPS-pelaajina sijoilla 7. ja 8.

Ottelun ensimmäisessä erässä IFK oli aktiivisempi osapuoli. Aktiivisuus palkittiin erän puolivälissä, kun IFK pääsi tasavoimahyökkäykseen ranskalaiskolmikon voimin. Puolustaja Athena Locatelli sai syötön Emmanuelle Passardilta, eteni kohti TPS:n maalia ja tarjoili Clara Rozierille takakulmalle. Osittain pidettynä ollut Rozier ohjasi kiekon ilmassa verkon perille. Kello pysähtyi aikaan 09:54 ja IFK johtoon 0-1. Noin minuutti tästä ja IFK sai jäähyn. TPS ei kuitenkaan ylivoimallaan pystynyt maalintekoon, mutta muutama minuutti myöhemmin TPS:n ranskalaiset kuittasivat. Ajassa 15:51 maalintekijänä Escudero; 1-1. Erä päättyi IFKn ylivoimatilanteeseen tasalukemin 1-1. Torjunnat TPS Isabella Laiho 13 ja IFK Iina Kuusela 7.

Toisessa erässä IFK järjesti turkulaisille painajaisten minuutin. Ajassa 27:45 Locatelli napautti kiekon yläriman kautta maaliin, syöttäjinä Krista Parkkonen ja Passard. Vain hetkeä myöhemmin IFK teki jälleen tuhojaan TPS:n päädyssä. Ajassa 27:58 Siiri Yrjölä ja Passard pelasivat Parkkoselle paikan; 1-3. Tämä ajoi TPS:n aikalisään, mikä rauhoitti turkulaisten orastavan paniikin. Lisämaaleja ei erässä enää nähty. Torjunnat Laiho 12 ja Kuusela 6.

Kolmas erä alkoi turkulaisten onnistumisella. Ajassa 40:59 Duvin ohitti Kuuselan; 2-3. Maali oli ylivoimamaali. Tämän jälkeen IFK kesti yhden alivoiman, kunnes Escudero tasoitti ottelun ajassa 46:29. Erän lopussa Gimmat pääsivät pelaamaan vielä kahden naisen ylivoimalla mutta eivät onnistuneet maalinteossa. Torjunnat kolmannessa erässä Laiho 5 ja Kuusela 9.

Ottelu eteni jatkoajalle, jossa puolustaja Nenna Mehtonen vetäisi päälleen sankarittaren viitan. Hän sai omalla puolustusalueella syötön Passardilta ja eteni hyökkäykseen. Syöttö mukana hyökänneelle Rozierille jonka ampuman kiekon Mehtonen pääsi tuikkaamaan verkon perille ajassa 63:43. Torjunnat Laiho 1 ja Kuusela 4. IFK:lle ansaitut kaksi pistettä vieraspelireissulta.

Ottelun ratkaisijaksi noussut Mehtonen kommentoi ottelun kulkua:
– Saatiin hyvä startti otteluun ja lopulta tärkeät kaksi pistettä. Vauhdikas ja fyysinen peli, jossa tapahtumia riitti. Päästettiin lopussa TPS tasoihin, mutta joukkueen usko ja luotto omaan tekemiseen kesti. Itse pääsin hyville maalintekopaikoille jo varsinaisella peliajalla, joten oli helpotus kun sain onnistumisen jatkoajalla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Pistenaiset:
Emmanuelle Passard 0 + 4 = 4
Athena Locatelli 1 + 1 = 2
Krista Parkkonen 1 + 1 = 2
Clara Rozier 1 + 1 = 2
Nenna Mehtonen 1 + 0 = 1
Siiri Yrjölä 0 + 1 = 1

Maalivahdit:
Isabella Laiho TPS 13 + 12 + 5 + 1 = 31
Iina Kuusela IFK 7 + 6 + 9 + 4 = 26

Kuvat: Jukka Ahola
Lisää kuvia

Stadin Gimmojen seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina 17.10. yhteistyöseuramme hallissa Kauniaisissa klo 16:20 alkaen. Vastustajaksi saapuu RoKi Rovaniemeltä. Osta liput matsiin Ticketmasterista tai seuraa Gimmoja Ruudun välityksellä!