22.3.2026 HIFK – HPK 4 – 0 (2-0, 1-0, 1-0)
Stadin Gimmoja ei huimannut kun kiekko tiputettiin jäähän sarjan kuudennessa ottelussa, jossa HIFK pelasi selkä seinää vastaan. Sarjan kokonaisvaltaisesti onnistunein peli punapaidoilta alkoi erinomaisesti ja peliä vietiin johdonmukaisesti HPK:n päätyyn. Gimmojen ensimmäisestä osumasta vastasi Pauliina Salonen, joka ohjasi Athéna Locatellin siniviivalaukauksen maaliin. Reilu minuutti ennen erätaukoa Emmi Juusela otti ohjat käsiinsä ja luisteli itsensä maalille uittaen kiekon varmasti hämeenlinnalaisten verkon perukoille.
Sara Suhonen kertasi ottelua päätössummerin jälkeen, “peli oli vauhdikas mutta oltiin alusta asti kuskin paikalla”. Näkemykseen oli helppo yhtyä sillä ykkösketjun kolmantena hyökkääjänä pelannut Ella Turunen lisäsi stadilaisten johtoasemaa toisen erän ylivoimaosumallaan.
Suhonen pääsi itse tuikkaamaan Gimmojen viimeisen osuman reboundista, “Ilona Palin teki hyvin tilaa itselleen, laukoi takapatjaan ja siitä sai laittaa ihan tyhjiin”. Huikea sarja saa arvoisensa päätöksen tiistaina Hämeenlinnassa. “Kova luotto koko joukkueeseen, pelataan kaikki omilla vahvuuksilla ja sitä kautta haetaan voitto stadiin”, Suhonen tuumi. “Määrätietoisuus ja taistelutahto oli tänään tapissa. Samaa pitää jatkaa myös tiistaina”.
Tehopisteet:
Pauliina Salonen 1 + 2 = 3
Ella Turunen 1 + 1 = 2
Sara Suhonen 1 + 1 = 2
Emmi Juusela 1 + 0 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Julia Kuhta 0 + 1 = 1
Ilona Palin 0 + 1 = 1
MV Lilli Packalén 22 torjuntaa
Kuvat: Jarno Vilén
















