RoKi – HIFK 1 – 7 (0-1, 0-4, 1-2)

Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta napsahti voitto. Gimmojen viikonlopun jälkimmäinen pysäkki oli Rovaniemellä. Eilen tulikasteensa saanut keskushyökkääjä Sara Loikkanen oli iloisella tuulella ennen ottelua eilisen onnistuneen debyytin jäljiltä: “sain joukkuekavereilta kannustusta ja rohkaisua peliin. Peli oli nopeaa ja hyvätempoista”.

Sunnuntain matsissa Iida Lappalainen jatkoi eilisellä hyvällä vireellä, HIFK:n ensimmäinen osuma tuli napakalla laukauksella kun Lappalainen oli ajanut itsensä maalintekosektorille. Toisen erän kaksi ensimmäistä osumaa tulivat onnekkaiden pomppujen avittamana. Julia Kuhta teki näistä ensimmäisen ylivoimalla. Hetkeä myöhemmin Pauliina Salosen laukaus kimposi myös oululaisista ja päätyi maaliverkon perukoille.

Ottelun puolivälin jälkeen Loikkanen sai kiekon muistoksi ensimmäisestä osumastaan, ottelun päätyttyä hän kertasi onnistumistansa: “tilanne alkoi kun syötin pakille viivaan, jonka jälkeen Olivia Kylliäinen laukoi ja maalivahdin irtokiekosta laitoin kiekon maaliin”. “Omalta osaltani viikonlopun kohokohta oli ensimmäinen Auroraliigamaali”, Loikkanen täsmensi huippuhetkeä.

Hetkeä myöhemmin Johanna Kemppainen vei Gimmat jo viiden maalin johtoon ylivoimaosumallaan, jonka jälkeen RoKi vaihtoi maalivahtiansa. Kolmas erä oli voiton varmistelua Emma Lappalainen ja Salonen viimeistelivät HIFK:n maalisarakkeen loppulukemat. Näiden maalien välissä RoKi onnistui murtamaan Gimmojen maalinsuulla torjuneen Nelli Niemisen nollapelin ottelun ainokaisellaan.

Tehopisteet:
Pauliina Salonen 2 + 0 = 2
Iida Lappalainen 1 + 1 = 2
Emma Lappalainen 1 + 1 = 2
Erica Korhonen 0 + 2 = 2
Emmi Juusela 0 + 2 = 2
Heidi Holmberg 0 + 2 = 2
Johanna Kemppainen 1 + 0 = 1
Sara Loikkanen 1 + 0 = 1
Julia Kuhta 1 + 0 = 1
Satu-Maaria Vihervuori 0 + 1 = 1
Olivia Kylliäinen 0 + 1 = 1
Anni Pere 0 + 1 = 1
Aada Holm 0 + 1 = 1
Nenna Montonen 0 + 1 = 1

MV Nelli Nieminen 27 torjuntaa

Kuva: Ukko Juntunen photography