HIFK:n N20-joukkue saavutti hopeaa viikonloppuna Tampereella pelatussa SM-turnauksessa. Alkusarjassa B-lohkon maalieron turvin ennen HPK:ta voittanut IFK pelasi tasan Kärppien ja HPK:n kanssa, voitti Kiekko-Espoon Akatemian ja TPS:n. Välierässä HIFK voitti Kiekko-Espoon 4-0 ja eteni finaaliin. Finaalissa Kuortane oli voittolaukauksilla parempi lukemin 2-1.

Joukkueen vastuuvalmentajana toiminut Antti Borgenström kommentoi turnausta:
– Loimme viikossa kaiken tämän yhdessä. Itse asiassa viimeinen ”kisakävijä” liittyi mukaan joukkueeseen vasta torstaina.

– Pelaajat loivat kovan yhteishengen päälle, millä me pystyttiin kaivamaan kaikki irti tilanteessa kuin tilanteessa. Lähdettiin lauantaina aamulla Pirkkolasta klo 6:30, pelattiin neljä kaksieräistä peliä ja oltiin hotellilla illalla ysin aikaan. Ainakaan minkäänlaisesta ’lepoedusta’ ei voida puhua. Välieräpeli oli jo heti aamulla. Siitä huolimatta kairattiin tänään Kiekko-Espoo ja haastettiin Kuortane äärettömän ahtaalle finaalissa. Voitto ei ollut todellakaan kaukana. Mä olen erittäin ylpeä tästä jengistä ja näistä pelaajista.

HIFK:n N20 joukkueen ruorissa viimeiset neljä vuotta toiminut Antti kiittelee vuolaasti taustaryhmää ja pelaajia. -Iso kiitos kaikille pelaajille sekä staffille Nina, Timppa ja Berzi. Näitä karkeloita ollaan yhdessä koettu useampia. Tässä on tietynlainen jatkumo ollut aina Oulusta 2022 alkaen. Meillä oli nyt mukana sieltä kolme pelaajaa. Nyt, yhden mestaruuden, kahden hopean ja yhden pronssin myötä minun on aika antaa N20-soihtu eteenpäin. Kiitos. En gång, alltid.

Onnea ja kiitos Antti, sekä koko joukkue!

SM-HOPEAMITALISTIT 2024-2025_

Maalivahdit

1 NIEMINEN Nelli (2006)
60 HAVERINEN Sofia (2006)

Puolustajat

3 VILÉN Emma (2008)
7 ANDERSSON Nelly (2007)
14 HOLMBERG Heidi (2006)
22 HOLM Aada (2006)
24 HUTTUNEN Olivia (2006)
36 LEPOLA Siiri (2008)
Hyökkääjät
10 HYYTIÄINEN Ida (2008)
12 LAMPI Meeri (2009)
13 JÄRVENPÄÄ Mila A (2008)
17 MONTONEN Nenna (2007)
19 TURUNEN Ella A (2006)
20 KORHONEN Erica (2005)
25 LEHIKOINEN Aino (2009)
29 LOIKKANEN Sara (2007)
55 TIKKANEN Villa (2007)
76 SALONEN Pauliina C (2005)
77 LAPPALAINEN Iida (2005)
91 LAPPALAINEN Emma (2005)


Toimihenkilöt
Vastuuvalmentaja Borgenström Antti
Valmentaja Bertalan Szolga
Joukkueenjohtaja Nina Forelius
Huoltaja Timo Nikunen