26.01.2025 TPS – HIFK 2 – 3 (0-2, 0-1, 2-0)
Viikonlopun toinen ottelu oli myös vieraissa. Tällä kertaa Turun Kupittaalla TPS:n vieraana.
Ensimmäisessä erässä nähtiin kaksi rangaistusta, kumpikin kotijoukkueelle. Samalla nähtiin yhtä monta Pauliina Salosen maalia. Ensimmäisessä Salonen sai syötön maalintakaa Anni Pereltä ja sai tehdä maalinsa ilman turkulaispuolustajien läsnäoloa. Toinen oli taasen huikea yksilösuoritus, jossa Salonen vei aluksi TPS pelaajan aivan kuutamolle, jonka jälkeen vielä maalivahdin harhautus ja jälleen kiekko maaliin.
Toisessa erässä Gimmat jatkoivat siitä mihin ensimmäisessä jäivät. Ennen erän puoliväliä TPS jäähyn jälkeen Nelly Andersson syötti poikttaissyötön Julia Kuhdalle, joka laukoi suoraan syötöstä kiekon maaliin. TPS sai aika ajoin tuotua kiekko hyökkäyspäähän, mutta Gimmojen maalilla Nelli Nieminen hoiti tyylikkäästi TPS:n vedot.
Kolmannessa erässä TPS sai kirivaihteen päälle. Turkulaisten kuparinen rikkoutui HIFK:n puolustuspään heikosta purkukiekosta. TPS pääsi vielä ylivoimalla maalin päähän, mutta tasoitukseen heillä ei eväät riittäneet. Gimmojen Johanna Kemppainen kommentoi viimeisen erän otteita, “meiltä huolimattomuutta ja syöttöpeli ei ihan onnistunut. Päästiin kuitenkin mukaan takas peliin”. Voiton avaimet oli kuitenkin selkeät: “tehtiin perusasiat hyvin. Maalivahtipeli oli myös hyvää ja onnistuttiin maalinteossa”.
Runkosarjaa on jäljellä kolme ottelua HIFKn osalta, ja vastaan asettuu jokainen sarjataulukon neljän kärjessä olevasta seurasta. Gimmoilla on mahdollisuus omilla esityksillään myös napata runkosarjan kakkospaikka. Kemppainen pohtikin jo tulevia koitoksia: “lähdetään tietysti voittamaan ja hyvää valmistautumista kohti pleijareita”.
Tehopisteet:
Pauliina Salonen 2 + 0 = 2
Anni Pere 0 + 2 = 2
Julia Kuhta 1 + 0 = 1
Emmi Juusela 0 + 1 = 1
Johanna Kemppainen 0 + 1 = 1
Nelly Andersson 0 + 1 = 1
Iida Lappalainen 0 + 1 = 1
MV Nelli Nieminen 20 torjuntaa
Kuva: Alise Harju @alisepics