Stadilaisilla Naisten Liigassa 77 päivän tauko

TPS – HIFK 3 – 5 (0-2, 2-3, 1-0)

HIFK pääsi vihdoin sarjapelien makuun vuoden 2022 puolella. Joulukuun 11. päivänä edellisen sarjaottelunsa pelannut stadilaisryhmä joutui lykkäämään uuden sarjan avausta sekä koronan että olympialaisvalmisteluista johtuneiden ottelusiirtojen vuoksi. Turussa joukkueiden otteissa oli havaittavissa tästä johtuen pientä alkukankeutta. Maalinteon ottelussa aloitti vierasjoukkue ajassa 09:57 Michaela Pejzlovan johdolla. Syöttäjänä osumassa Karoliina Rantamäki. Avausmaalin jälkeen IFK:lle tarjottiin mahdollisuutta lisäosumiin kahden ylivoiman aikana. Jälkimmäisessä IFK onnistui, maalintekijänä Krista Parkkonen ja lukemat 0-2. Erän lopulla IFK sai jäähyn, mutta TPS ei onnistunut kaventamaan. Maalivahtien torjunnat: TPS Mila Houni 17 ja HIFK Lumi Jääskeläinen 9.

Toisen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli HIFK:n näytöstä ennen kuin TPS heräsi taisteluun. Ajassa 23:13 Emmanuelle Passard maalasi syöttäjinä Parkkonen ja Rantamäki. Tämän jälkeen IFK tappoi yhden alivoiman, ennen kuin Pejzlova onnistui toistamiseen; luvut 0-4. Vajaat pari minuuttia ja ajassa 29:13 Siiri Yrjölä nosti vieraiden johdon lukemiin 0-5. Syöttäjinä Parkkonen ja Pejzlova. Samassa ajassa TPS:n päävalmentaja Terhi Mertanen otti aikalisän. Aikalisä herätti TPS:n ja ajassa 34:15 rikkoutui kotijoukkueen kuparinen. Maalintekijänä Estelle Duvin, 1-5. Erän kahden viimeisen minuutin aikana IFK sai jäähyn, josta kotijoukkue rankaisi ajassa 38:40; 2-5. Maalintekijänä Pauliina Salonen. Torjunnat TPS/ Houni 7 ja IFK/ Jääskeläinen 6.

Kolmannen erän alkupuolella molemmat joukkueet joutuivat kertaalleen jäähylle. HIFK:n jäähyn aikana TPS otti maalivahtinsa ulos ja onnistui ajassa 51:04 kaventamaan pelin lukemiin 3-5. Maalintekijänä Veera Oikari. Viimeisen viiden minuutin aikana HIFK kärsi vielä yhden pitkän jäähyn, mutta onnistui pitämään TPS:n poissa maalinteosta. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä TPS/ Houni 6 ja HIFK/ Jääskeläinen 11. HIFK:lle kolme pistettä kotiin vietäväksi.

Maalivahdit:
TPS Mila Houni 17 + 7 + 6 = 30 (Poissa maalilta: 48:47-51:04, 55:41-60:00)
HIFK Lumi Jääskeläinen 9 + 6 + 11 = 26

Pisteet:
Michaela Pejzlova 2 + 1 = 3
Krista Parkkonen 1 + 2 = 3
Karoliina Rantamäki 0 + 2 = 2
Emmanuelle Passard 1 + 0 = 1
Siiri Yrjölä 1 + 0 = 1
Clara Rozier 0 + 1 = 1
Matilda Nilsson 0 + 1 = 1