1.2.2026 HIFK – Kuortane 3 – 1 (1-0, 1-0, 1-1)

Stadin Gimmojen teoreettinen mahdollisuus päätyä sarjataulukon kakkossijalle vaatisi voittoja kaikista jäljellä olevista peleistä, sekä HPK:n tappioita heidän kahdesta jäljellä olevasta pelistä. Ensimmäisenä lähdettiin kaatamaan Kuortanetta, joita vastaan pelit ovat tällä kaudella olleet erittäin tasaisia. Kotijoukkueen Veera Huotarin kausi on edennyt suunnitelmien mukaan ja kehitystyötä on tehty monipuolisesti. “Erityisesti kiekollista varmuutta ja peliä edistävien ratkaisujen tekemistä”, hyökkääjä pohtii omia askeleitaan kauden aikana, samalla tiedostaen kevään haasteet, “vaade kasvaa, kun mennään kohti kevättä ja kyllähän runkosarjan viimeisiltä otteluita odottaa jo tietynlaista playoff-henkeä ja se varmasti näkyy joukkueessa”.

HIFK:n kannalta peli alkoi mielekkäästi kun hyökkäyspään kiekonriisto päätyi Aino Lehikoiselle, jonka laukaus siirsi kotijoukkueen johtoasemaan. Kotijoukkue pääsi myös pelaamaan seitsemän minuuttia ylivoimaa, mutta maalin makuun ei erässä enää päästy. Toisessa erässä Pauliina Salosen osuma helpotti kotijoukkueen asetelmia.

Kolmannessa erässä oli jälleen tarjolla ratkaisun avaimet, kun vieraiden kavennuksen jälkeen Gimmoille tarjottiin taas reilusti ylivoimaa, kaikkiaan seitsemän minuuttia, joista kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. Lopullinen niitti nähtiin kun Auroraliigan pistepörssin kolmonen Emmi Juusela jatkoi perjantailta tuttua kaavaa ja teki jälleen maalin tyhjiin Kuortaneen yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia. Kolme pistettä on aina kolme pistettä, ja niihin Huotarikin oli tyytyväinen ottelun päätyttyä, “tiukat pelit yleensä ratkeavat pieniin asioihin, kuten tänäänkin. Pystyttiin pelaamaan hyvin joukkueena yhteen ja parantamaan peliä sen edetessä. Tänään se riitti voittoon”.

 

Tehopisteet:

Aino Lehikoinen 1 + 0 = 1

Pauliina Salonen 1 + 0 = 1

Emmi Juusela 1 + 0 = 1

Ella Turunen 0 + 1 = 1

Athéna Locatelli 0 + 1 = 1

MV Lilli Packalén 14 torjuntaa

 

 

Kuvat: Jarno Vilén